Media voitti 6-0

Median ajojahti ”tekstiviesti” Kanervaa kohtaan päättyi median murskavoittoon. Se sai mitä halusi, Kanerva eroaa ja lehdet myy. Mutta kuinka pitkälle toimittajat voivat mennä käyttäessään median valtaa?

Kanervan yksityiselämässään lähettämät flirttailevat tekstiviestit eivät ole ministerin arvovallalle sopivaa käytöstä, mutta tällä(kin) kertaa medialta karkasi mopo käsistä pahan kerran. Kanervan töppäily ja ylimielinen suhtautuminen virheitänsä ja mediaa kohtaan oli toimittajille liikaa. Haluttiin näyttää kuka on kukko tunkiolla.

Jossain vaiheessa Kanerva kuintenkin ymmärsi ajojahdin käynnistyneen ja tunnusti virheensä sekä pyysi anteeksi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt medialle, joka yhtenä rintamana oli julistanut sodan ulkoministeriä vastaan. Iltalehdet, aamulehdet, hömppälehdet, sähköiset mediat sekä televisio- ja radiokanavat yllyttivät toisiaan taisteluun. Taistelukentällä tasapainoilivat näiden kahden puolen välissä myös Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen sekä pääministeri Vanhanen.

Voimakkaan painostuksen lopputuloksena Katainen erottaa Kanervan, jotta säilyttää omat kasvonsa sekä puolueen uskottavuuden. Taistelu päättyy median voittoon, mutta onko tämä todella maamme edun muikaista?

Yhdyn täysin professori Jukka Tarkan näkemykseen siitä, että viestittelyn substanssiarvo ei ole merkittävä ulkoministerin tehtävän hoidon kannalta. Teko ei siis itsessään ole missään nimessä niin vakava, että sen takia ministerin pitäisi erota. Kukaan ei myöskään ole kyseenalaistanut Kanervan pätevyyttä tehtävien hoidossa. Päinvastoin, kaikkien mielestä hän on hoitanut hommansa erinomaisesti.

Median rooli ja moraali näyttää venyvän ja paukkuvan sen ohjaillessa politiikkaa. Onko tarkoituksenmukaista savustaa toimensa hyvin hoitavia ja päteviä henkilöitä pois töistään ajamasta Suomen etua? Päätoimittajalla näyttää olevan valtaa enemmän kuin ministerillä. Toivottavasti kuitenkin Suomessa pystyttäisiin pitämään asiakysymykset ja politikkojen yksityisasiat erossa toisistaan.

Verkostoituminen – teeskentelyä vai aitoa suhdetoimintaa?

Jälleen matkasi joukko opiskelijoitamme toiselle puolelle Suomea oppimaan, juhlimaan ja eteenkin verkostoitumaan. He menivät Turkuun Kylteripäiville, kauppatieteiden opiskelijoiden vuotuisiin kokoontumisajoihin. Itselleni verkostoituminen poiki viime vuonna uusia tuttuja ja ikimuistoisia kokemuksia sekä unelmaduunin.

Mitä verkostoituminen sitten oikein on ja kuka siitä hyötyy? Monille ensimmäiseksi tulee mieleen jäykät koktailkutsut, jonne mennään tapaamaan ihmisiä, joista halutaan myöhemmin hyötyä. Verkostoitujiin suhtaudutaan epäilevästi ”mitähän tuo minusta haluaa”. Samaan aikaan kuitenkin epäilijätkin epäilemättä hyödyntävät verkostojaan jokapäiväisessä elämässään, jopa tiedostamattaan. Kellepä ei tulisi ensiksi mieleen kysyä muistiinpanoja kurssilla olleelta kaverilta ventovieraan sijaan?

Samalla tavalla toimii myös työelämä. ”Hmm, tähän projektiin tarvittaisiin nyt kokenut konseptisuunnittelija, moderni designeri ja uusmedian taitava markkinoija. Löytysiköhän tuttavapiiristäni sopivia, luotettavia tekijöitä näihin tehtäviin” miettii projektipäällikkö. Jopa 80 prosenttia työpaikoista täytetään verkostojen kautta. Näin säästetään paljon aikaa ja vaivaa vaativia hakuprosesseja ja kenties tiedetään työntekijästä enemmän, kuin pelkän hakemuksen ja haastattelun perusteella voidaan saada selville.

Verkostoituminen on myös paljon enemmän kuin uusien työmahdollisuuksien löytämistä. Se on kiinnostumista ihmisistä, vuorovaikutusta. Aina silloin tällöin tekee hyvää päästää irti siitä tutusta ja turvallisesta kaveriporukasta ja uskaltautua uusiin ympyröihin. Oman alan sisältä voi helposti löytää samanhenkisiä ihmisiä, mutta usein vielä hedelmällisempää on kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa. Lähtiessään ristiretkille toisen tiedekunnan opiskelijoiden joukkoon voi saada uusia näkökulmia ja perspektiiviä omille ajatuksille. Sieltä voi löytyä toisen alan ammattilainen, jonka osaaminen yhdistettynä omaasi on yhdessä enemmän kuin toiseen potenssiin. Ennakkoluulotkin joutuvat romukoppaan, kun huomaa ettei se taiteilijakaan mikään hihhuli ole ja myös humanisti voi ymmärtää bisnestä.

Verkostoituakseen ei kuitenkaan tarvitse lähteä pönöttämään koktaikutsuille. Jokapäiväisessä elämässä on lukuisia mahdollisuuksia tutustua uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Luennolla tai kahvilassa voi mennä istumaan tuntemattomien viereen ja aloittaa keskustelun. Työt, harrastukset ja järjestöissä toimiminen ovat luontevia tilanteita verkostoitumiseen. Yhdessä tekeminen tuo ihmisistä esiin paljon enemmän, kuin pelkät kahvipöytäkeskustelut.

Vuorovaikutustaidot ovat erittäin tärkeitä verkostoituessa, mutta aitous on lopulta se joka kantaa. Teeskentelemälläkin voi pikavoittoja saada, se tie johtaa kuitenkin äkkiä umpikujaan. Jättipotin voi saavuttaa vain olemalla oma itsensä ja tekemällä työnsä hyvin.

Julkaistu Lapin ylioppilaslehdessä 1/2008

Markkinointi muuttuu, pysyykö koulutus mukana?

Tänään olin markkinoinnin ammattilaisseminaarissa Wanhassa Satamassa. Seminaarin teemoja olivat trendi, viestintä, media ja brändi. Luennoitsijat tarkastelivat tämänhetkistä tilannetta ja valottivat hieman tulevaisuuden näkymiä, jokainen omasta näkökulmastaan.


Kirjailija Sami Salmenkivi (planner, Dagmar Digital) puhui Media-seminaarissa otsikolla ”Digitaalisuus on median sähköä”. Hän tarkasteli luennossaan yhteiskunnan ja mediakentän muuttumista ja kävi esimerkkien kautta läpi kuinka tähän muutokseen tulisi reagoida niin, että sen voisi käyttää hyödykseen.

Hauskaa oli, että hetkeä aiemmin kuulemani esiintyjä vuorineuvos Kari Neilimo viittasi hyvin samankaltaisiin ilmiöihin puhuessaan Trendi-seminaarissa vähittäiskaupan tulevista näkymistä. Luento oli otsikoitu ”Asiakas on kuningas eikä kuningas ole kuollut”. Samoja teemoja oli havaittaviss myös iltapäivällä puhuneen Antti Öhrlingin luennosta "Pimp my logo - creating Blyk brand".

Kaikkien näiden asiantuntijoiden luennoista nousi esiin muutama läpi toimialojen puskeva muutos. Kuluttajat frakmentoituvat yhä pienemmiksi ryhmiksi, jotka muodostavat yhteisöjä. Informaation määrä kasvaa ja sitä on kyettävä hyödyntämään markkinoinnissa. Media on jokapaikassa, se on pirstaloitunutta ja vuorovaikutteista. Elämysten merkitys korostuu. Enää ei haeta tuotteita tai palveluja vaan kokemuksia ja elämyksiä.

Edellämainittuja trendejä tarkemmin tarkastellessa voi havaita, että ne kaikki nivoutuvat yhteen. Kuluttajien muodostamien käyttäjäryhmien jäsenet ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään. Samalla he tuottavat valtavat määrät tietoa yrityksille ja eteenkin toisilleen. Yritysten tulee pystyä hyödyntämään lisääntynyt informaatio monikanavaiseksi hyvin kohdistetuksi mainonnaksi tai enneminkin vuorovaikutuksi asiakkaan kanssa. Medioita on kaikkialla. Maitopurkki on media, myymälä on media netti on media. Kuluttajat seuraavat vain kiinnostavimpia medioita, joiden kontaktimäärät ovat pienentyneet, mutta ne tavoittavat yhä tarkemmin ja laadukkaammin kohderyhmänsä. Ihmiset etsivät elämyksiä. Myös markkinoinnin on oltava elämyksellistä ja herätettävä keskustelua.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että markkinoinnin rooli on merkittävästi muuttumassa. Useat asiantuntijat viittasivat siihen, että Suomi on reilusti jäljessä sekä Ruotsia että muuta Eurooppaa muun muassa digitaalisen markkinoinnin saralla. Misksi näin on, vaikka olemme tietoyhteiskuntana edelläkävijä maa? Osasyynä voi olla suomalaisten vaatimaton luonteenlaatu. Puuhastellaan nyt tässä kotimarkkinoilla ja ihan hyvinhän meillä näinkin sujuu. Kun taas ruotsalaiset yritykset rynnistävät heti häikäilemättömästi maailmanvalloitukseen - ja usein vielä onnistuvat siinä.

Huomiota olisi syytä kiinnittää myös koulutukseen. Tarjoaako yliopistolaitoksemme todella uusinta tietoa esimerkiksi trendeistä? Vai ovatko yliopistot pölyisiä paikkoja, joissa suuuri osa professoreista on tutkijahuoneisiinsa jämähtäneitä filosofeja. Kotlerin 4 P:tä alkaa olla jo menneen talven lumia markkinointiviestinnässä, mutta yhä sitä tankataan. Tenttikirjojen lukemisen lisäksi opiskelijoita tulisi ohjata seuraamaan medioita, tarkkailemaan muutoksia ja tähyilemään tulevaisuuteen. Vastakkainasettelun aika on ohi, myös elinkeinoelämän ja akateemisen väen kesken. Kenties Suomessakin olisi hyödyllistä palkata professoreiksi ainoastaan henkilöitä, jotka ovat ensin ansioituneet yrityselämän puolella.

Sanoiko joku 500 €?

Keskustelu hoitajien palkankorotuksesta käy tällä hetkellä kuumempana kuin Tamminen jääkiekko-ottelussa. Valtio on luvannut hoitajille historiallisen 150 miljoonan euron lisärahan palkankorotuksiin. Tämä tarkoittaa hoitoalalle noin 12 prosentin korotuksia kahden vuoden aikana ja 270 euron jouluraha kaupanpäälle. Mutta tämä ei riitä TEHYlle. He vaativat summaa tuplana.

Onko hoitajien palkka todella niin kuopassa, että tämän suuruusluokan korotus on edes tarpeen? Aihe herätti vilkasta keskustelua ainakin Taloussanomien nettisivuilla. Toinen monia, eteenkin kokoomuskansanedustajia piinannut kysymys on, sanoiko joku 500 €? Zyzkowicz on ainakin ahkerasti vastannut tähän kysymykseen kieltävästi useiden sanomalehtien yleisönosastopalstoilla.

Oli niin tai näin, tilanne on erittäin vaikea kaikille osapuolille. Ennen vaaleja hoitajien palkkojen nostaminen sai laajaa poliittista kannatusta ja sympatiat olivat heidän puolellaan. Tällä hetkellä kuitenkin tilanne on jo vähän toinen. TEHY:n hyvin hoidetusta markkinoinnista huolimatta, vaaditut huippukorotukset ja joukkoirtisanoutumisella uhkailu alkaa olla jo monille liikaa.

TEHYn on kuitenkin erittäin vaikea perääntyä tässä vaiheessa menettämättä kasvojaan jäsenistönsä edessä. Myös valtiolta on turha odottaa lisärahaa yhden ammattiryhmän palkankorotuksiin. Jos tässä asiassa nyt lipsuttaisiin, seuraisi siitä hallitsematon vaatimuskierre eri julkisen sektorin ammattiryhmien palkkakorotuksiin. Tämän tietävät varmasti kaikki neuvotteluosapuolet ja eteenkin sekä pääministeri Vanhanen että valtiovarainministeri Katainen, jotka ovat myös selvästi kantansa ilmoittaneet.

Näiden kahden väliin jäävät kunnat, joiden talous on jo muutenkin kuin viulun kieli. Toivottavasti valtakunnansovittelija Salonius onnistuu löytämään ratkaisun tähän mahdottomalta tuntuvaan yhtälöön. En haluaisi olla tällä hetkellä hänen housuissaan.

Ehkä tästäkin kuitenkin jotain taas opitaan. Ihmisten muisti on yllättävän pitkä, varsinkin lupausten suhteen. He muistavat vaalilupaukset myös vaalien jälkeen, siispä malttia niihin. Malttia toivoisin löytyvän myös ammattiliittojen vaatimuksiin. Vaikka se oma napa onkin siinä lähimpänä, katsetta tulisi nostaa hieman ja tähyillä ympärillekin, mitä vaikutuksia omilla teoilla on.

Huomiotalouden mekanismit testissä

Lauantain Kauppalehti Pressossa (6.10.2007) kerrottiin suomalaisesta Leet-pelikeksinnöstä. Leet on 15-35-vuotiaille suunnattu joukkuepeli, jota pelataan puolen metrin mittaisilla kourumailoilla ja pallolla.

Mutta eikö pelaaminen "for real" ole auttamattomasti vanhanaikaista? No ei ainakaan pelin kehittäjien mielestä. Visiota kuvaa parhaiten Leetin evoluutiokuva.

Uuden pelikonseptin lisäksi mielenkiintoista Leetissä on myös tapa, jolla sitä lanseerataan. Markkinoinnissa hyödynnetään nokkelasti sekä huomiotalouden että verkostojen tarjoamia mahdollisuuksia. Peli on tarkoitus lanseerata järjestämällä maailmanlaajuinen The Winning Team Challenge -turnaus, jonka voittaja kuittaa 1-2 miljoonaa dollaria.

Idea lyhyesti selitettynä. Pelistä (tai rahasta) innostuneet henkilöt keräävät 5-10 pelaajan joukkueen ja ilmoittautuvat kisaan netissä. Aktiivisimmat ja parhaat joukkueet palkitaan mailoilla ja muilla välineillä. Paremmuudesta mitellään 25:ssä kaupungissa ympäri maailmaa. Parhaat joukkueet pääsevät lopputurnaukseen, joka televisioidaan tai näytetään jollain suositulla nettisaitilla.

Tähän mennessä pelin pitäisi olla tunnettu jo edelläkävijäkuluttajien ja median parissa. Oikeassa foorumissa esitettynä tapahtuma tuo pelin myös suuren yleisön tietoon.

Miljoonan dollarin lisäksi voittajajoukkue haastaa vielä Team Leetin, lajin kehittäjien ja helsinkiläisten vapaehtoisten muodostaman joukkueen. Mikäli se selviää voittajana tästä ottelusta, kuittaavat pelaajat vielä toiset miljoona dollaria ja palstatila on taattu.

Näin toimivat verkostot ja huomiotalous teoriassa - usein myös käytännössä. Ainakin Leetille voi povata parempaa kansainvälistä menestystä kuin edelliselle suomalaisille joukkuepeli-innovaatiolle pesäpallolle.

Haukena internetin kalaverkossa

Web 2.0:ksi kutsuttu ilmiö pyyhkäisee tsunamin lailla yli Suomen. Niin käyttäjät kuin mediatkin ovat havahtuneet internetin siirtymisestä uudelle aikakaudelle, jossa käyttäjien sisällöntuotanto ja verkostoituminen ovat kuuminta hottia. Kuluneen kuukauden aikana olen mielenkiinnolla seurannut median suitsutusta tästä trendistä.

Itse löysin sosiaalisten nettiverkostojen ihmeellisen maailman alkukesästä aloittaessani työt PR- ja konsulttitoimistossa. Siihen asti olin pitänyt niitä täysin harrastelijoiden puuhasteluna eli nörttien ja teinien leikkikenttänä. Olin väärässä. Totuus alkoi valottua minulle pikkuhiljaa.

Tutustuessani paremmin näihin uusiin palveluihin kuten Facebook, Flickr, Dopplr, Linkedin ja blogit, tajusin että kyse ei olekaan enää pelkästä puuhastelusta vaan näitä palveluja käytetään välineinä oikeassa elämässä ja työssä. Niinpä annoin itsellenikin luvan hurahtaa ja siitä se ajatus sitten lähti. Tällä hetkellä käytän kaikkia edellämainittuja palveluja ja olen koukussa, myönnän.

Välillä kuitenkin tuntuu tämänkin hienon idean menevän överiksi. Jotkut hamstraavat kavereita sadoittain verkostoihinsa. Ei se laatu vaan se määrä periaatteella. Toiset taas roikkuvat verkossa kaiken aikaa ja raportoivat Jaikuilla liikkeistään useita kertoja päivässä. Onko siinä sitten jotain väärää? Ei varsinaisesti. Mutta siinä vaiheessa kun henkilöllä alkaa olla 500 kasvoa naamakirjassa, niin voi jo kyseenalaistaa kuinka hyviä kavereita nämä kaikki ovat. Tutkimusten mukaan ihminen voi kuitenkin muistaa vain noin 200 henkilön ryhmän. Eli kaikkiin "kavereihin" tuskin tulee pidettyä minkäänlaista yhteyttä.

Jaikujen eli miniblogin avulla käyttäjät voivat lyhytviesteillä ilmoittaa kavereillensa missä milloinkin oleilevat ja mitä tekevät. Palvelun voi liittää myös älypuhelimeen, jolloin ei tarvita edes tietokonetta viestien välittämiseen. Tähän pakettiin kun lisätään vielä mobiilimese, niin kylläpäs on todella sosiaalinen olo!

Siinä vaiheessa, kun kaverukset istuvat saman pöydän ääressä viettämässä iltaa, kaikilla nenä kiinni luurissa tai läppärissä, voidaan kysyä: Ovatko sosiaaliset yhteisöt kääntyneet itseään vastaan? Mikäli aito läsnäolo "oikeissa" kohtaamisissa ja tässä hetkessä kärsii yhteisöistä, silloin käyttö on mielestäni mennyt överiksi. Tai puhumattakaan siitä, että aidot kohtaamisen korvataan sähköisellä välineellä. Henkilökohtainen vuorovaikutus on edelleen trendikästä.

Ikäsyrjintää autovuokraamoissa

Viimeviikolla vuokrasin auton eräästä nimeltämainitsemattomasta autovuokraamosta. Henkilötietoja virkailijalle selvittäessäni kävi ilmi syntymävuoteni 1986. Tällöin virkailija ystävällisesti ilmoittaa, että joutuu perimään minulta ylimääräisen maksun: nuoren kuljettajan lisän.

Nuoren kuljettajan lisä, mitä ihmettä! Kaikki alle 25-vuotiaat joutuvat maksamaan autoa vuokratessaan 17 € ylimääräistä sen vuoksi, että ovat alle 25. Eikö tämä, jos mikä ole syrjintää? Asiaa tiedustellessani virkailija selitti maksun olevan yleinen käytäntö alalla ja perustuvan vuokraamojen ja vakuutusyhtiöiden tilastoihin vahingoista. En epäile sitä, etteivätkö alle 25-vuotiaat aiheuttaisi prosentuaalisesti enemmän vahinkoja kuin muut kuljettajat. Mutta onko ikä oikea peruste periä lisämaksua muutaman töppäilijän takia?

Kolmen vuoden kaupassa työskentelyn ja oman empiirisen "tutkimuksen" perusteella voisin väittää, että eräs etninen vähemmistö varastaa tavaraa prosentuaalisesti valtaväestöä enemmän. Pitäisikö kaikille tähän vähemmistöryhmään kuuluvilta periä ylimääräinen maksu jo kauppaan saapuessa? "Osa teistä vie kuitenkin jotain, joten peritään nyt varmuuden vuoksi sitten kaikilta vähäsen." Siitäkös vasta haloo nousisi ja kauppiaita syytettäisiin rasismista.

Mielestäni maksut pitäisi laittaa, joko töppäilijöiden itsensä tai kollektiivisesti kaikkien autonvuokraajien maksettavaksi. Tämänhetkinen "kollektiivisesti" tietylle ikäryhmälle kohdistettu ylimääräinen maksu on selkeästi ikäsyrjintää ja täten sekä moraalisesti että oikeudellisesti kyseenalaista.