Mitä vaalirahakohu saa aikaan?

Median tehtävä on välittää tietoa kansalaisille. Puolueiden ja yhdistysten äänenkannattajat kertovat uutisista oman väriset lasit päässä ja se on lukijoiden tiedossa. Sitoutumattomien tiedotusvälineiden lasit tulisivat olla kirkkaat. Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että valtamedioiden lasit kaipaisivat kipeästi puhdistamista.

Hyviä esimerkkejä agendalla varustetusta uutisoinnista ovat TEHYn palkkakohu, Kanervan tekstiviestit ja nyt viimeisimpänä vaalirahajupakka. Verkkolehti Uusisuomi.fi:ssä Jarmo Virmavirta analysoi tilannetta osuvasti. Keskustelussa on nyt pyöräytetty iso ratas pyörimään. Valtamediat Helsingin Sanomat, MTV3 ja YLE ovat jälleen yhdistäneet voimansa. Media vaatii uhreja, koska muutenhan sen työ on epäonnistunut(?).

Avoimuuden lisääminen vaalirahoituksessa ja erinäisten kytkösten julkituominen ovat hyviä tavoitteita. Keskustelun tulisi kuitenkin koskea koko parlamentaarista, edustuksellista demokratiajärjestelmää ja kaikkia puolueita. Kuinka tämä järjestelmä toimii, ketkä tukevat mitäkin puoluetta ja mistä rahat tulevat?

Nyt julkinenkeskustelu on jäänyt jauhamaan Kehittyvien maakuntien Suomi -tukiyhdistyksen ja Keskustapuolueen johdon välisten suhteiden selvittelyyn. Missä ovat otsikot vasemmiston ja työväenyhdistysten suhteista ja rahoituksesta, entäpä SAKn ja demareiden tai yrittäjien ja Kokoomuksen?

Huvittava oli mm. Hesarin juttu "Liikemiehen viesti: Keskusta tukee kaava-asiassa meitä", jossa suurin uutinen oli se, että kaupan edustajat olivat tavanneet päättäjiä, herttileijaa sentään! Tottakai etujärjestöt ym. tahot käyvät lobbaamassa päättäjiä, näinhän tämä järjestelmä toimii. Samaa tekevät mm. työntekijöiden, opiskelijoiden ja teollisuuden etujärjestöjen edustajat. Poliitikkojen tuleekin hankkia tietoa eri tahoilta ja tehdä sen jälkeen ratkaisunsa omien arvojen ja järkisyiden pohjalta.

Oppositiokin huutaa selvitystä, mutta ei uskalla tehdä asiasta välikysymystä. Kertooko hampaattomuus kenties omien kaappien suojelutarpeesta? Selvitystä perätään vain pääministeriltä, mutta asiaa ei haluta avata kokonaan. Tilanne kummaksuttaa, koska Vanhanen oli kuitenkin toimittanut omat ilmoituksensa asiallisesti täytettynä ajallaan, toisin kuin useat muut edustajat.

Voi kysyä myös, eikö Keskusta ole oppinut mitään edellisistä poliittisista mediakohuista? Oman tiedotuksen tulisi aina olla askeleen edellä. Tällaisessa tilanteessa Keskustan olisi pitänyt julkaista tiedote jokaisesta edes hiuskarvalla liittyvästä seikasta, vaikka asialla ei mitään merkitystä olisikaan. Mikäli taustoja ei selvitetä ja tiedoteta itse, sen tekee joku muu ja saa silloin merkityksettömätkin asiat näyttämään epäilyttäviltä. Hyvänä esimerkkinä Kepun hallintopäällikön Aki Haarojan osuus KMS yhdistyksen varatilintarkastajana. Ja Haaroja "ei muista" onko mukana yhdistyksessä, pah! Juuri tällaiset lausunnot lisäävät vain vettä myllyyn.

Positiivista on kohun johdosta tiukentuva vaalirahoitus laki ja sen valvonta, jotka toivottavasti lisäävät avoimuutta ja kansalaisten luottamusta demokratiaan.

Surullista kohussa on ainakin se, että yhteiskunnallista vaikuttamista taloudellisesti tukevat joutuvat automaattisesti epäilyttävään valoon. Toisinsanoen viesti on tämä: jos haluat saada arvonimen tai liiketontin, älä vain rahoita yhteiskunnallista toimintaa ja varo myös keskustelua päättäjien kanssa!

Kaupunkitilasta elämyksiä matkailijoille ja paikallisille?

Katja Seppinen ja Mari Mäki
Teksti on julkaistu artikkelimuodossa Lapin Kansan Alakerta palstalla 20.4.2008

Rovaniemellä on käynnissä useita suuria hankkeita sisältävä rakennusbuumi, joka tulee ratkaisevasti muuttamaan kaupungin ulkonäköä. Samalla tuttujen tilojen käyttötarkoitus ja luonne muuttuu. Tällä hetkellä tapahtuva kaupunkitilan kehittäminen on siitä erikoista, että se perustuu kokonaisvaltaisen suunnittelun ohittamiseen, sekä logiikkaan, jossa ajatellaan suuren koon tuovan aina enemmän. Kaupungin taloutta tasapainottamaan pyrkivillä hankkeilla on kuitenkin merkittävä vaikutus Rovaniemen kehittymiselle pitkällä tähtäimellä. Muutoksissa olisi tärkeää huomioida tasapuolisesti sekä taloudellisesti kannattavan suunnittelun merkitys että kaupunki elinympäristönä. Millaista kaupunkitilaa ja kaupallista tilaa Rovaniemellä tällä hetkellä tuotetaan?

Analysoimme tilannetta matkailun kulttuurintutkimuksen ja markkinoinnin näkökulmasta näiden alojen opiskelijoina sekä rovaniemeläisinä. Otamme käytännön esimerkiksi kauppakeskus Revontulen. Artikkeli pohjautuu konseptisuunnittelun ammattilaisen, Tiia Sammallahden kanssa viettämäämme työpajaan kauppakeskuksessa ja on osa professori Soile Veijolan Cultural Studies of Tourism -kurssia. Pohdimme ensin Revontulta liiketalouden näkökulmasta, tämän jälkeen laajennamme keskustelun kaupunkisuunnittelun sekä asukkaan tasolle.

Havaintoja kauppakeskus Revontulesta

Ensimmäisenä Rovaniemeä muokkaavista suurista rakennushankkeista valmistui kauppakeskus Revontuli. Sen suunnittelu vaikuttaa jääneen keskeneräiseksi tai ei ole yltänyt toteutukseen saakka. Sammallahden mukaan, kauppakeskuksen tulisi näyttäytyä houkuttelevana kohteena jo ulkonäkönsä perusteella. Tyylikäs arkkitehtuuri ja upeat näyteikkunat viestivät kauppakeskuksen tarjonnasta ja vetoavat asiakkaisiin. Revontulen pitkä harmaa seinä ja tyhjä valkoinen julkisivu eivät sen sijaan houkuttele ohikulkijoita ostoksille. Kauppakeskus ei myöskään sijoitu luontevasti paikkaansa; kolmannen kaupunginosan asukkaat saavat Revontulesta itselleen pelkän lastauslaiturin, eli eräänlaisen ravinto- ja ulostusaukon jossa materia liikkuu sisään ja ulos (Karvinen 1997, 160), sekä sivuoven sisäänkäynnin, jonne päästäkseen heidän on kiiruusti kipitettävä tien yli.

Rovaniemellä asuu modernin ajan kulkijoita, jotka havainnoivat kaupunkitilan nopeaa muutosta ja koostavat sen merkeistä omaa todellisuuttaan. Näin passiivisesta 1800-luvun flâneurista on tullut kuluttaja, ja aktiivinen kaupunkitilkkutäkin rakentaja (Haas 2002, 231). Mitä tapahtuu, kun kulkija kävelee sisälle kauppakeskukseen? Mihin hän kiinnittää huomionsa?

Tiia Sammallahden mukaan viihtyisä tila, jossa halutaan viettää aikaa, on myös liiketaloudellisesti ankeaa ympäristöä kannattavampi. Viihtyisän ja taloudellisesti kannattavan ympäristön rakentamisessa liikkeiden sijoittelulla on olennainen rooli. Viihtyisyyttä voidaan lisätä vaikkapa viherkasveilla ja sohvaryhmillä. Viihtyisän tilan rakentamisessa liikkeiden sijoittelulla on olennainen rooli. Revontulessa suoran käytävän varrella sijaitsevat liikkeet ovat satunnaisessa järjestyksessä: vierekkäin elävät Espritin viimeistelty konseptimyymälä ja omaleimainen Lelutapuli, jossa tuotteet on sijoiteltu varastotyyliin. Molemmille on varmasti tilauksensa markkinoilla, mutta lisäävätkö ne vetovoimaa yhdessä vai karkottavatko toisiltaan asiakkaita?

Ihmiset kiinnittävät nykyisin entistä enemmän huomiota kulttuurisiin ja symbolisiin merkityksiin (Hämäläinen 2004, 143). Liike-elämässä näitä merkityksiä luodaan rakentamalla hallittua ja houkuttelevaa yrityskuvaa, brändiä. Vahva ja selkeä brändi antaa tuotteelle tai palvelulle kilpailuetua, luo kuluttajauskollisuutta ja parantaa kannattavuutta (Lepla & Parker 2002, XI). Jotta voitaisiin luoda yhtenäinen ja vakuuttava kokonaiskuva kauppakeskukselle, täytyisi tietää täsmälleen mikä se on, mitä se tekee ja mihin se on menossa.

Nettisivuilla Revontuli tarjoaa kauneutta, hyvinvointia ja urheilua sekä värikkään ravintolamaailman. Havaintojemme perusteella kirjoitimme listaamme myös bingon, puhelimia ja turistikrääsää. Sammallahden mukaan ei ole kannattavaa ottaa mukaan kaikkia halukkaita yrityksiä, vaan jo suunnitteluvaiheessa tulisi suhteuttaa rakennuksen koko tavoiteltavaan kohderyhmään. Tämän jälkeen hankitaan kumppaneiksi sopivat yrittäjät, jotka muodostavat brändin mukaisen kauppakeskuksen.

Suuri koko ei itsessään takaa etulyöntiasemaa mutta ei myöskään ole automaattisesti huono asia. Tukholmaan rakennettu uusi Clarion -ketjun hotelli Sign valittiin muutama viikko sitten vaikutusvaltaisen brittilehden, The Guardianin, matkailusivuilla parhaaksi alle 100 puntaa/yö veloittavista design-hotelleista maailmassa. Sign on paitsi Tukholman suurin hotelli, myös kokonaisvaltainen konsepti skandinaavista arkkitehtuuria, muotoilua ja keittiötä.

Asukkaan Rovaniemi

Helmikuussa Lapin Kansassa julkaistussa kirjoituksessa harmiteltiin, kuinka Lapinkävijäntien varrella kevätaurinko ei enää paista aamukahvipöytään Revontulen tultua sen tielle. Kauppakeskus on iso osa kirjoittajan elämää, mutta se ei ole merkityksellinen paikka. Sellainen hänelle oli se puisto, jonka paikalla on nyt kauppakeskuksen parkkipaikka. Kirjoittajalle Revontuli on epäpaikka, jolla ei ole historiaa eikä suhdetta ympäristöön.

Epäpaikoiksi luonnehditaan yleensä paikkoja, jotka ovat tekemisissä matkailun ja matkustamisen infrastruktuurin kanssa. Lentokenttiin, hotelliketjujen identtisiin hotellihuoneisiin tai junien hytteihin ei tavallisesti ehditä luomaan suhdetta, vaikka niissä merkityksellisiä asioita tapahtuisikin. Epäpaikoissa oleminen on väliaikaisia, sillä niiden kautta kuljetaan jonnekin muualle. (Augé 1992,

94.) Siksi tärkeää on, että kaupungin parhaalle paikalle sijoittuvasta valtavasta hotellikompleksista ei tule kaupunkilaisille epäpaikkaa, joka on lopulta vetovoimaton myös maailmaa jo nähneen matkailijan silmissä.

Rovaniemeläiset ovat osallistuneet ahkerasti keskusteluun kaupunkikuvan muutoksista paikallisissa ja alueellisissa lehdissä. Sekä mielipidekirjoitukset, että toimittajien kirjoittamat uutiset muokkaavat lukijoiden mielikuvia todellisuudesta. Oma ympäristömme koostu fyysisten rakennusten ja teiden lisäksi vaikkapa henkilöistä, jotka vaeltelevat kaupoissa tai keskustelevat Lapin kansan pääkirjoituksesta (Haas 2002, 211). Vähitellen muodostamme Revontuleen liittyviä merkityksiä omien kokemusten sekä kulttuurin ja yhteisön tuottamina, ja elämismaailmamme muuntuu: tilasta muotoutuu paikka. (Haarni ym. 1997, 16-17).

Merkitysten rakentumiseen ja paikan identiteetin syntymiseen vaikuttavat myös rakennusten ulkonäkö, niihin liittyvät taloudelliset ja sosiaaliset käyttötarkoitukset, sekä paikkojen menneisyys (Relph 1976, 49 Tanin 1995, 20 mukaan). Kaupallisesti kannattavaa ostoskeskusta tai hotellia ei välttämättä synny, ellei sen suunnittelussa oteta käyttöön inhimillisiä mittasuhteita. Kauniin ja kaupunkikuvaan sopivan arkkitehtuurin lisäksi tarvitaan tilaa hengittää, luoda positiivisia merkityksiä ja reittejä kaupunkitilaan.

Kaupungit ja alueet kilpailevat keskenään mm. Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelistä ja Euroopan Unionin kehittämisrahoista. Paikkojen edistäminen ja uudelleenrakentaminen on oleellista tässä kilpailussa. (Andersson 1997, 115.) Kaupunkisuunnittelu kokonaisuudessaan vaikuttaa siihen, miten uusiin rakennuksiin ja niihin sijoittuviin yrityksiin suhtaudutaan ja miten asukkaat ja vierailijat niissä viihtyvät.

Kaupungin tunteminen

Paikallisten ihmisten arjen rutiinit, tilan käyttämisen tavat, luovat näkymättömän kaupungin fyysisten rakennusten rinnalle. Tämä näkymätön kaupunki on välttämätön kaupungin tunnelmalle ja imagolle. Jos kaupunki suunnitellaan pelkästään markkinavoimien määrittelemällä tavalla, siitä häviävät inhimilliset mittasuhteet ja viihtyisyys. (Häkli 1997, 44)

Myös kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin ja kaupunkikulttuurin tutkimuksen soisi vaikuttavan kaupunkilaisten elinympäristön suunnittelussa liiketaloudellisen osaamisen rinnalla. Kaupunkisuunnittelu on eräs konkreettisesti kaupunkilaisten elinympäristöön vaikuttavista tiedon tuottamisen ja soveltamisen aloista (Häkli 1997, 44) ja siksi heillä tulisi myös olla sananvaltaa suurten muutosten suunnittelussa. Kaupungin hallinto ei ole järjestänyt demokraattista kuulemista, tai oma-aloitteisesti kerännyt kaupunkilaisten mielipiteitä koskien kaupunkikuvan kehittämistä, mutta paikalliset lehdet ovat tarjonneet näkyvästi tilaa keskustelulle Rovaniemen tulevaisuudesta. Toivottavasti keskustelun anti näkyy Rovaniemellä positiivisessa mielessä vielä sadan vuoden päästäkin.

Kirjallisuus

Andersson, Harri (1997) Kulttuuri ja paikan politiikka kaupunkiuudistuksessa. Teoksessa

Tila, paikka ja maisema Tutkimusretkiä uuteen maantieteeseen. (toim.) Tuukka Haarni, Marko Karvinen, Hille Koskela ja Sirpa Tani. Vastapaino, Tampere

Augé, Marc(1992) Non-places An introduction to an anthropology of supermodernity. Lontoo.

Dicks, Bella (2002) Culture on Display The Production of Contemporary Visitability. Open

University Press, Lontoo.

Haarni, Tuukka (1997) Joustavia tiloja: vallan ja ulossulkemisen urbaania tulkintaa. Teoksessa Tila,

paikka ja maisema Tutkimusretkiä uuteen maantieteeseen (toim.) Tuukka Haarni, Marko Karvinen, Hille Koskela ja Sirpa Tani. Vastapaino, Tampere

Haarni, Tuukka, Marko Karvinen, Hille Koskela ja Sirpa Tani (1997) Johdatus nykymaantieteeseen.

Teoksessa Tila, paikka ja maisema Tutkimusretkiä uuteen maantieteeseen. (toim.) Tuukka Haarni, Marko Karvinen, Hille Koskela ja Sirpa Tani. Vastapaino, Tampere.

Haas, Stefan (2002) Visuaalisuus modernin kaupungin hahmottamisessa. Teoksessa

Eletty ja muistettu tila (toim.) Taina Syrjämaa ja Janne Tunturi. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.

Häkli, Jouni (1997) Näkyvä yhteiskunta: kansalaiset ja kaupunkisuunnittelun logiikka. Teoksessa

Tila, paikka ja maisema Tutkimusretkiä uuteen maantieteeseen. (toim.) Tuukka Haarni, Marko Karvinen, Hille Koskela ja Sirpa Tani. Vastapaino, Tampere

Hämäläinen, Tomi (2002) Toimitilasuunnittelu osana yrityskuvan rakentamista ja maineen hallintaa. Teoksessa Design Management. Kymidesign

Karvinen, Marko (1997) Kaupungin ranta kulttuurisena rajana. Teoksessa Tila, paikka ja maisema

Tutkimusretkiä uuteen maantieteeseen. (toim.) Tuukka Haarni, Marko Karvinen, Hille Koskela ja Sirpa Tani. Vastapaino, Tampere

Lepla, F. Joseph ja Parker, Lynn M. (2002) Integrated branding. Kogan Page, London

Relph, E. (1976) Place and placelessness. Pion, Lomdon.

Tani, Sirpa (1995) Kaupunki taikapeilissä Helsinki-elokuvien mielenmaisemat – maantieteellisiä

tulkintoja. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia, Helsinki.

Media voitti 6-0

Median ajojahti ”tekstiviesti” Kanervaa kohtaan päättyi median murskavoittoon. Se sai mitä halusi, Kanerva eroaa ja lehdet myy. Mutta kuinka pitkälle toimittajat voivat mennä käyttäessään median valtaa?

Kanervan yksityiselämässään lähettämät flirttailevat tekstiviestit eivät ole ministerin arvovallalle sopivaa käytöstä, mutta tällä(kin) kertaa medialta karkasi mopo käsistä pahan kerran. Kanervan töppäily ja ylimielinen suhtautuminen virheitänsä ja mediaa kohtaan oli toimittajille liikaa. Haluttiin näyttää kuka on kukko tunkiolla.

Jossain vaiheessa Kanerva kuintenkin ymmärsi ajojahdin käynnistyneen ja tunnusti virheensä sekä pyysi anteeksi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt medialle, joka yhtenä rintamana oli julistanut sodan ulkoministeriä vastaan. Iltalehdet, aamulehdet, hömppälehdet, sähköiset mediat sekä televisio- ja radiokanavat yllyttivät toisiaan taisteluun. Taistelukentällä tasapainoilivat näiden kahden puolen välissä myös Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen sekä pääministeri Vanhanen.

Voimakkaan painostuksen lopputuloksena Katainen erottaa Kanervan, jotta säilyttää omat kasvonsa sekä puolueen uskottavuuden. Taistelu päättyy median voittoon, mutta onko tämä todella maamme edun muikaista?

Yhdyn täysin professori Jukka Tarkan näkemykseen siitä, että viestittelyn substanssiarvo ei ole merkittävä ulkoministerin tehtävän hoidon kannalta. Teko ei siis itsessään ole missään nimessä niin vakava, että sen takia ministerin pitäisi erota. Kukaan ei myöskään ole kyseenalaistanut Kanervan pätevyyttä tehtävien hoidossa. Päinvastoin, kaikkien mielestä hän on hoitanut hommansa erinomaisesti.

Median rooli ja moraali näyttää venyvän ja paukkuvan sen ohjaillessa politiikkaa. Onko tarkoituksenmukaista savustaa toimensa hyvin hoitavia ja päteviä henkilöitä pois töistään ajamasta Suomen etua? Päätoimittajalla näyttää olevan valtaa enemmän kuin ministerillä. Toivottavasti kuitenkin Suomessa pystyttäisiin pitämään asiakysymykset ja politikkojen yksityisasiat erossa toisistaan.

Verkostoituminen – teeskentelyä vai aitoa suhdetoimintaa?

Jälleen matkasi joukko opiskelijoitamme toiselle puolelle Suomea oppimaan, juhlimaan ja eteenkin verkostoitumaan. He menivät Turkuun Kylteripäiville, kauppatieteiden opiskelijoiden vuotuisiin kokoontumisajoihin. Itselleni verkostoituminen poiki viime vuonna uusia tuttuja ja ikimuistoisia kokemuksia sekä unelmaduunin.

Mitä verkostoituminen sitten oikein on ja kuka siitä hyötyy? Monille ensimmäiseksi tulee mieleen jäykät koktailkutsut, jonne mennään tapaamaan ihmisiä, joista halutaan myöhemmin hyötyä. Verkostoitujiin suhtaudutaan epäilevästi ”mitähän tuo minusta haluaa”. Samaan aikaan kuitenkin epäilijätkin epäilemättä hyödyntävät verkostojaan jokapäiväisessä elämässään, jopa tiedostamattaan. Kellepä ei tulisi ensiksi mieleen kysyä muistiinpanoja kurssilla olleelta kaverilta ventovieraan sijaan?

Samalla tavalla toimii myös työelämä. ”Hmm, tähän projektiin tarvittaisiin nyt kokenut konseptisuunnittelija, moderni designeri ja uusmedian taitava markkinoija. Löytysiköhän tuttavapiiristäni sopivia, luotettavia tekijöitä näihin tehtäviin” miettii projektipäällikkö. Jopa 80 prosenttia työpaikoista täytetään verkostojen kautta. Näin säästetään paljon aikaa ja vaivaa vaativia hakuprosesseja ja kenties tiedetään työntekijästä enemmän, kuin pelkän hakemuksen ja haastattelun perusteella voidaan saada selville.

Verkostoituminen on myös paljon enemmän kuin uusien työmahdollisuuksien löytämistä. Se on kiinnostumista ihmisistä, vuorovaikutusta. Aina silloin tällöin tekee hyvää päästää irti siitä tutusta ja turvallisesta kaveriporukasta ja uskaltautua uusiin ympyröihin. Oman alan sisältä voi helposti löytää samanhenkisiä ihmisiä, mutta usein vielä hedelmällisempää on kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa. Lähtiessään ristiretkille toisen tiedekunnan opiskelijoiden joukkoon voi saada uusia näkökulmia ja perspektiiviä omille ajatuksille. Sieltä voi löytyä toisen alan ammattilainen, jonka osaaminen yhdistettynä omaasi on yhdessä enemmän kuin toiseen potenssiin. Ennakkoluulotkin joutuvat romukoppaan, kun huomaa ettei se taiteilijakaan mikään hihhuli ole ja myös humanisti voi ymmärtää bisnestä.

Verkostoituakseen ei kuitenkaan tarvitse lähteä pönöttämään koktaikutsuille. Jokapäiväisessä elämässä on lukuisia mahdollisuuksia tutustua uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Luennolla tai kahvilassa voi mennä istumaan tuntemattomien viereen ja aloittaa keskustelun. Työt, harrastukset ja järjestöissä toimiminen ovat luontevia tilanteita verkostoitumiseen. Yhdessä tekeminen tuo ihmisistä esiin paljon enemmän, kuin pelkät kahvipöytäkeskustelut.

Vuorovaikutustaidot ovat erittäin tärkeitä verkostoituessa, mutta aitous on lopulta se joka kantaa. Teeskentelemälläkin voi pikavoittoja saada, se tie johtaa kuitenkin äkkiä umpikujaan. Jättipotin voi saavuttaa vain olemalla oma itsensä ja tekemällä työnsä hyvin.

Julkaistu Lapin ylioppilaslehdessä 1/2008

Markkinointi muuttuu, pysyykö koulutus mukana?

Tänään olin markkinoinnin ammattilaisseminaarissa Wanhassa Satamassa. Seminaarin teemoja olivat trendi, viestintä, media ja brändi. Luennoitsijat tarkastelivat tämänhetkistä tilannetta ja valottivat hieman tulevaisuuden näkymiä, jokainen omasta näkökulmastaan.


Kirjailija Sami Salmenkivi (planner, Dagmar Digital) puhui Media-seminaarissa otsikolla ”Digitaalisuus on median sähköä”. Hän tarkasteli luennossaan yhteiskunnan ja mediakentän muuttumista ja kävi esimerkkien kautta läpi kuinka tähän muutokseen tulisi reagoida niin, että sen voisi käyttää hyödykseen.

Hauskaa oli, että hetkeä aiemmin kuulemani esiintyjä vuorineuvos Kari Neilimo viittasi hyvin samankaltaisiin ilmiöihin puhuessaan Trendi-seminaarissa vähittäiskaupan tulevista näkymistä. Luento oli otsikoitu ”Asiakas on kuningas eikä kuningas ole kuollut”. Samoja teemoja oli havaittaviss myös iltapäivällä puhuneen Antti Öhrlingin luennosta "Pimp my logo - creating Blyk brand".

Kaikkien näiden asiantuntijoiden luennoista nousi esiin muutama läpi toimialojen puskeva muutos. Kuluttajat frakmentoituvat yhä pienemmiksi ryhmiksi, jotka muodostavat yhteisöjä. Informaation määrä kasvaa ja sitä on kyettävä hyödyntämään markkinoinnissa. Media on jokapaikassa, se on pirstaloitunutta ja vuorovaikutteista. Elämysten merkitys korostuu. Enää ei haeta tuotteita tai palveluja vaan kokemuksia ja elämyksiä.

Edellämainittuja trendejä tarkemmin tarkastellessa voi havaita, että ne kaikki nivoutuvat yhteen. Kuluttajien muodostamien käyttäjäryhmien jäsenet ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään. Samalla he tuottavat valtavat määrät tietoa yrityksille ja eteenkin toisilleen. Yritysten tulee pystyä hyödyntämään lisääntynyt informaatio monikanavaiseksi hyvin kohdistetuksi mainonnaksi tai enneminkin vuorovaikutuksi asiakkaan kanssa. Medioita on kaikkialla. Maitopurkki on media, myymälä on media netti on media. Kuluttajat seuraavat vain kiinnostavimpia medioita, joiden kontaktimäärät ovat pienentyneet, mutta ne tavoittavat yhä tarkemmin ja laadukkaammin kohderyhmänsä. Ihmiset etsivät elämyksiä. Myös markkinoinnin on oltava elämyksellistä ja herätettävä keskustelua.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että markkinoinnin rooli on merkittävästi muuttumassa. Useat asiantuntijat viittasivat siihen, että Suomi on reilusti jäljessä sekä Ruotsia että muuta Eurooppaa muun muassa digitaalisen markkinoinnin saralla. Misksi näin on, vaikka olemme tietoyhteiskuntana edelläkävijä maa? Osasyynä voi olla suomalaisten vaatimaton luonteenlaatu. Puuhastellaan nyt tässä kotimarkkinoilla ja ihan hyvinhän meillä näinkin sujuu. Kun taas ruotsalaiset yritykset rynnistävät heti häikäilemättömästi maailmanvalloitukseen - ja usein vielä onnistuvat siinä.

Huomiota olisi syytä kiinnittää myös koulutukseen. Tarjoaako yliopistolaitoksemme todella uusinta tietoa esimerkiksi trendeistä? Vai ovatko yliopistot pölyisiä paikkoja, joissa suuuri osa professoreista on tutkijahuoneisiinsa jämähtäneitä filosofeja. Kotlerin 4 P:tä alkaa olla jo menneen talven lumia markkinointiviestinnässä, mutta yhä sitä tankataan. Tenttikirjojen lukemisen lisäksi opiskelijoita tulisi ohjata seuraamaan medioita, tarkkailemaan muutoksia ja tähyilemään tulevaisuuteen. Vastakkainasettelun aika on ohi, myös elinkeinoelämän ja akateemisen väen kesken. Kenties Suomessakin olisi hyödyllistä palkata professoreiksi ainoastaan henkilöitä, jotka ovat ensin ansioituneet yrityselämän puolella.

Sanoiko joku 500 €?

Keskustelu hoitajien palkankorotuksesta käy tällä hetkellä kuumempana kuin Tamminen jääkiekko-ottelussa. Valtio on luvannut hoitajille historiallisen 150 miljoonan euron lisärahan palkankorotuksiin. Tämä tarkoittaa hoitoalalle noin 12 prosentin korotuksia kahden vuoden aikana ja 270 euron jouluraha kaupanpäälle. Mutta tämä ei riitä TEHYlle. He vaativat summaa tuplana.

Onko hoitajien palkka todella niin kuopassa, että tämän suuruusluokan korotus on edes tarpeen? Aihe herätti vilkasta keskustelua ainakin Taloussanomien nettisivuilla. Toinen monia, eteenkin kokoomuskansanedustajia piinannut kysymys on, sanoiko joku 500 €? Zyzkowicz on ainakin ahkerasti vastannut tähän kysymykseen kieltävästi useiden sanomalehtien yleisönosastopalstoilla.

Oli niin tai näin, tilanne on erittäin vaikea kaikille osapuolille. Ennen vaaleja hoitajien palkkojen nostaminen sai laajaa poliittista kannatusta ja sympatiat olivat heidän puolellaan. Tällä hetkellä kuitenkin tilanne on jo vähän toinen. TEHY:n hyvin hoidetusta markkinoinnista huolimatta, vaaditut huippukorotukset ja joukkoirtisanoutumisella uhkailu alkaa olla jo monille liikaa.

TEHYn on kuitenkin erittäin vaikea perääntyä tässä vaiheessa menettämättä kasvojaan jäsenistönsä edessä. Myös valtiolta on turha odottaa lisärahaa yhden ammattiryhmän palkankorotuksiin. Jos tässä asiassa nyt lipsuttaisiin, seuraisi siitä hallitsematon vaatimuskierre eri julkisen sektorin ammattiryhmien palkkakorotuksiin. Tämän tietävät varmasti kaikki neuvotteluosapuolet ja eteenkin sekä pääministeri Vanhanen että valtiovarainministeri Katainen, jotka ovat myös selvästi kantansa ilmoittaneet.

Näiden kahden väliin jäävät kunnat, joiden talous on jo muutenkin kuin viulun kieli. Toivottavasti valtakunnansovittelija Salonius onnistuu löytämään ratkaisun tähän mahdottomalta tuntuvaan yhtälöön. En haluaisi olla tällä hetkellä hänen housuissaan.

Ehkä tästäkin kuitenkin jotain taas opitaan. Ihmisten muisti on yllättävän pitkä, varsinkin lupausten suhteen. He muistavat vaalilupaukset myös vaalien jälkeen, siispä malttia niihin. Malttia toivoisin löytyvän myös ammattiliittojen vaatimuksiin. Vaikka se oma napa onkin siinä lähimpänä, katsetta tulisi nostaa hieman ja tähyillä ympärillekin, mitä vaikutuksia omilla teoilla on.

Huomiotalouden mekanismit testissä

Lauantain Kauppalehti Pressossa (6.10.2007) kerrottiin suomalaisesta Leet-pelikeksinnöstä. Leet on 15-35-vuotiaille suunnattu joukkuepeli, jota pelataan puolen metrin mittaisilla kourumailoilla ja pallolla.

Mutta eikö pelaaminen "for real" ole auttamattomasti vanhanaikaista? No ei ainakaan pelin kehittäjien mielestä. Visiota kuvaa parhaiten Leetin evoluutiokuva.

Uuden pelikonseptin lisäksi mielenkiintoista Leetissä on myös tapa, jolla sitä lanseerataan. Markkinoinnissa hyödynnetään nokkelasti sekä huomiotalouden että verkostojen tarjoamia mahdollisuuksia. Peli on tarkoitus lanseerata järjestämällä maailmanlaajuinen The Winning Team Challenge -turnaus, jonka voittaja kuittaa 1-2 miljoonaa dollaria.

Idea lyhyesti selitettynä. Pelistä (tai rahasta) innostuneet henkilöt keräävät 5-10 pelaajan joukkueen ja ilmoittautuvat kisaan netissä. Aktiivisimmat ja parhaat joukkueet palkitaan mailoilla ja muilla välineillä. Paremmuudesta mitellään 25:ssä kaupungissa ympäri maailmaa. Parhaat joukkueet pääsevät lopputurnaukseen, joka televisioidaan tai näytetään jollain suositulla nettisaitilla.

Tähän mennessä pelin pitäisi olla tunnettu jo edelläkävijäkuluttajien ja median parissa. Oikeassa foorumissa esitettynä tapahtuma tuo pelin myös suuren yleisön tietoon.

Miljoonan dollarin lisäksi voittajajoukkue haastaa vielä Team Leetin, lajin kehittäjien ja helsinkiläisten vapaehtoisten muodostaman joukkueen. Mikäli se selviää voittajana tästä ottelusta, kuittaavat pelaajat vielä toiset miljoona dollaria ja palstatila on taattu.

Näin toimivat verkostot ja huomiotalous teoriassa - usein myös käytännössä. Ainakin Leetille voi povata parempaa kansainvälistä menestystä kuin edelliselle suomalaisille joukkuepeli-innovaatiolle pesäpallolle.